Siirtyminen random blogeihin

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Nomascaramonth & joulukuu♥

Kuten otsikkokin kertoo, aijon olla tämän kuukauden lähes kokonaan ilman ripsiväriä, tai muutakaan silmämeikkiä! Poikkeuksia ovat kuitenkin harrastusten ja koulun joulunäytökset. Normaalisti minulla on joka päivä ripsiväriä, mutta nyt aijon olla tammikuuhun asti erossa silmämeikistä melkein kokonaan.
Myös kuvassa oleva Paloma ottaa haasteen vastaan, joten olemme tukemassa toisiamme. ♥ Veera ei tullut mukaan, mutta sitten kun meillä on vahvat ja tuuheat ripset, Veeralla on enää pari hentoa ja vaaleaa ripseä, muahhah >:D Ei yhdessä kuukaudessa oikeasti varmaan mitään kovin suurta muutosta ehdi tapahtua, mutta toivottavasti ripsemme kasvavat edes vähän!
Teemme tämän, koska poistaessamme ripsiväriä meiltä irtoaa ripsiä, jonka seurauksena ripsemme ovat harventuneet huomattavasti verrattuna siihen, kun emme olleet vielä "ripsivärin armoilla." :D
Tämähän on siis teamarikan idea, josta kertovaan videoon pääset tästä. Me siis rohkeina lähdettiin tähän mukaan. Lähtekää tekin!

Tähän loppuun vielä minun ja Veeran ottamia talvisia kuvia.